Miksi Fennoa on enemmän kuin ohjelmisto?
Kun ohjelmisto tukee tilitoimiston toimintaa aidosti, tilitoimiston työarki muuttuu helpommaksi ja tehokkaammaksi. Fennoa on ollut vuodesta toiseen taloushallinto-ohjelmistojen kärjessä sekä Taloushallintoliiton vertailututkimuksen että asiakastyytyväisyyden perusteella. Se ei olisi mahdollista, jos kyse olisi vain ohjelmistosta. Fennoan suosion ytimessä on aito kumppanuus asiakkaidemme kanssa.
Äärimmäistä helppoutta arkeen
Kaikkein tärkein lähtökohta ohjelmistokumppanin valinnassa on tietysti itse ohjelmisto: sen on oltava riittävän kattava ja toimiva halutussa käyttötarkoituksessa. Fennoalla ei kuitenkaan ole tyydytty pelkästään tähän, vaan alusta asti kehityksen tavoitteena on ollut äärimmäisen hyvä käytettävyys – sillä Fennoa erottuu kilpailijoistaan myös asiakkaiden mielestä.
Ohjelmiston selkeys ja helppokäyttöisyys tarkoittavat vaivattomampaa, kevyesti rullaavaa arkea tilitoimistoille. Tunnemme tilitoimistomaailman ja tiedämme, että arjen pyörittäminen on hektistä ja täynnä kiireellisiä tehtäviä. Fennoa automatisoi toistuvat rutiinityöt, tasoittaa kuormittavia kiirepiikkejä ja tekee kokonaisuudesta helpommin hallittavan.
| “Toimii kuin kirjanpitäjän ajatus,
mutta on aina askeleen edellä.”
Fennoa-ohjelmisto on suunniteltu niin, että se tukee käyttäjäänsä intuitiivisesti. Voisi jopa sanoa, että se toimii kuin kirjanpitäjän ajatus, mutta on aina askeleen edellä. Aikaa ei kulu hukkaan järjestelmän monimutkaisuuden takia, vaan päinvastoin ohjelmisto ohjaa ja tehostaa tekemistä. Ohjelmiston omaksuminen ei myöskään vaadi pitkiä koulutuksia.
Selkeän käyttöliittymän ansiosta Fennoaa on helppo suositella tilitoimiston yritysasiakkaille, sillä tottumatonkin oppii vaivattomasti käyttämään sitä. Ohjelmisto toimii sujuvasti eri laitteilla ja kulkee näppärästi mukana käyttäjän arjessa.
Asiantuntijuutesi tuottaa arvoa myös asiakkaallesi
Koska helppokäyttöinen ohjelmisto vapauttaa tilitoimistojen työaikaa ja aika on rahaa, kumppanuus kanssamme antaa tilitoimistollesi parhaat mahdollisuudet entistä tuottavampaan liiketoimintaan.
Ohjelmistomme on suunniteltu maksimoimaan työskentelyn tehokkuus tilitoimistossa. Kun Fennoan digitaalinen kirjanpito ja automaattiset toiminnot vapauttavat aikaa rutiinitöistä, kirjanpitäjät voivat keskittyä asiantuntevampiin ja asiakaslähtöisempiin tehtäviin. Tämä puolestaan mahdollistaa asiakasarvon kasvattamisen ja liiketoiminnan kehittämisen – ja tuo lisää tuloja.
Asiantuntijapalvelusi sisältö voi määrittyä sekä asiakkaidesi tarpeiden että oman erikoisosaamisesi mukaan. Voit esimerkiksi tarjota asiakkaillesi entistä laajemmin taloudellisia näkemyksiä, tukea yrityksen elinkaaren eri vaiheissa tai neuvoa verosuunnittelussa.
Jos taas toiveesi on keskittyä nimenomaan kirjanpitoon, Fennoan avulla voit skaalata toimintaasi entistä tehokkaammin ja palvella useampia asiakkaita ilman, että henkilöstöresursseja tarvitsee lisätä.
Eteenpäin kantavaa, aitoa kumppanuutta
Fennoa ei ole pelkästään ohjelmistotoimittaja, vaan myös tilitoimistojen rinnalla kulkeva kumppani. Aito kumppanuus tarkoittaa meille sitä, että kuuntelemme asiakkaitamme tarkalla korvalla, haluamme ymmärtää sekä ratkaista tilitoimistoissa havaittuja arjen haasteita ja kehitämme ohjelmistoamme johdonmukaisesti kohti asiakkaan tavoitteita.
Kun tilitoimistomaailma muuttuu, olemme mukana muutoksissa ja aktiivisesti matkalla samaan suuntaan kuin asiakkaammekin. Fennoa-ohjelmisto kehittyy jatkuvasti ja sen suunnittelussa myös ennakoidaan parhaalla mahdollisella tavalla tulevaa, jotta ohjelmisto tukee tilitoimistojen tavoitteiden saavuttamista pitkälläkin aikavälillä.
Fennoan asiantunteva asiakaspalvelu ja tuki ovat aina valmiita auttamaan tilitoimistoja niin pienissä kuin suuremmissakin avun tarpeissa. Otamme myös mielellämme palautetta vastaan, sillä se on meille tärkeää tietoa kehittämisen pohjaksi.
Asiakastutkimus 2024: erityisesti ohjelmiston helppokäyttöisyys ja luotettavuus tekevät Fennoasta arvostetun kumppanin
Parhaiten taloushallinnon ohjelman ja kumppanin aikaansaamien hyötyjen arviointi onnistuu oman kokemuksen kautta, ja siksi kuuntelemme tarkalla korvalla asiakkaitamme. Olemme tehneet vuosittain asiakastutkimuksen, joka on kerrasta toiseen kertonut Fennoan käyttäjien erinomaisesta tyytyväisyyden tasosta. Positiivisessa palautteessa korostuivat erityisesti luotettavuus, helppokäyttöisyys ja palvelun jatkuva kehitys.
Vuoden 2024 asiakastutkimuksessa Fennoan suosittelutodennäköisyys eli NPS oli 63, kun toimialan keskiarvo on 39. Tulos osoittaa vahvaa suositteluhalua ja korkeaa asiakastyytyväisyyttä. Vastaajista 68 % antoi suositteluarvosanaksi 9 tai 10, ja 79 % koki Fennoan muita paremmaksi. Suositteluaan asiakkaamme perustelivat muun muassa näin:
“Käyttö on vain niin helppoa! Ja ohjelmalla pystyy tekemään kaiken tarvittavan.”
“Käyttämistäni taloushallinto-ohjelmistoista selkeästi helppokäyttöisin ja parhaiten kiinni digiajassa. KOTIMAISUUS!!!”
“Jokainen asiakas, jolle olen Fennoaa suositellut ja on sen ottanut, on ollut todella tyytyväinen.”
» Lue lisää Fennoan vuoden 2024 asiakastutkimuksesta
Oletko valmis sujuvampaan, mukavampaan ja tuottoisampaan tilitoimistoarkeen?
Anna Fennoan vapauttaa aikaasi olennaiseen – tutustu ohjelmistoon aluksi lyhyen esittelyn kautta.
» Varaa 15 minuutin esittely