Kirjanpitäjästä konsultiksi – kuinka nostaa tilitoimistopalvelu asiantuntijatasolle?
Oletko miettinyt, kuinka voisit tarjota asiakkaille lisäarvoa hyödyntämällä omaa asiantuntijuuttasi? Automaation vähentäessä rutiinityötä siihen tarjoutuu loistava tilaisuus.
Tilitoimistoissa on vuosikymmenet keskitytty numeroiden hallintaan ja lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseen. Maailma on kuitenkin muuttunut hurjasti viime vuosina ja vaikuttanut tekemiseen myös tällä alalla.
Automaatio on helpottanut monia töitä, ja toisaalta tilitoimistojen asiakkaat kaipaavat yhä enemmän syvällistä asiantuntemusta sekä tukea liiketoimintaansa. Kirjanpitäjältä ei enää odoteta pelkästään numeroiden kirjaamista, vaan roolissa on mahdollisuus tarjota enemmän: toimia liiketoiminnan konsulttina, jolla on ymmärrys yrityksen talousnäkymistä ja tukee sitä kautta asiakkaitaan strategisessa päätöksenteossa.
Tämä sama tahtotila on myös kirjanpitäjillä. Kysyimme asiaa tämän vuoden Tili- ja veropäivillä. Kävijät saivat osastollamme äänestää, miten he kokevat tilitoimiston roolin muuttuvan tulevaisuudessa. Ylivoimaisesti äänestetyin vaihtoehto oli “neuvonantaja”.
(Käytämme selkeyden vuoksi konsulttitermiä kuvaamaan tässä artikkelissa käsiteltävää konsultoivaa taloushallinnon työtä, vaikka kuulemamme mukaan termi ei ole kaikkien suosikki.)
Jos haluat kehittää omaa asiantuntijuuttasi ja tarjota asiakkaille lisäarvoa, on aika ottaa askel kohti seuraavaa tasoa. Konsultiksi ei kuitenkaan muututa yhdessä yössä, vaan se vaatii tietoista panostamista: talousosaamisen kehittämistä, asiakasymmärryksen syventämistä, teknologian hyödyntämistä ja aktiivisemman roolin ottamista asiakkaan liiketoiminnan tukemisessa.
Tässä muutamia ajatuksia, joista voi olla hyötyä kehittäessäsi rooliasi uuteen suuntaan:
Vaihda ajattelu tilinpäätöksistä liiketoiminnan kehittämiseen
Tilinpäätös ja sitä edeltävä ennakkoverotus ovat loistavia tilaisuuksia harjoitella ajattelutavan muutosta kirjanpitäjästä konsultiksi. Ennakkoverotuksessa on paljon mahdollisuuksia auttaa asiakasta verosuunnittelussa, ja esimerkiksi osakeyhtiöiden kohdalla erilaisia vaihtoehtoja on helppo laskea.
Kun seuraavalla kerralla teet asiakkaidesi tilinpäätöksiä, älä tyydykään vain paketoimaan mennyttä, vaan hyödynnä tilinpäätöksen tietoja asiakkaasi liiketoiminnan kehittämiseen. Mieti, mitä luvut kertovat yrityksen kehityksestä ja miten ne liittyvät liiketoiminnan strategisiin tavoitteisiin.
Tilinpäätöksen avulla voit tunnistaa mahdollisia ongelmakohtia, kuten heikon kannattavuuden, liian korkeat kustannukset tai heikentyneen kassavirran. Näitä voit käyttää keskustelunavauksina, joissa tarjoat asiakkaille ratkaisuja – ja avaat jo reittiäsi kohti konsultin roolia.
Syvennä talousosaamistasi ja ymmärrystäsi liiketoiminnasta
Kirjanpitäjän perusosaaminen eli talouden ja kirjanpidon ymmärtäminen on erinomainen pohja, mutta konsulttitasolle siirryttäessä on hyvä ymmärtää myös asiakkaiden liiketoimintaa syvällisemmin.
- Varmista, että pystyt lukemaan talousraportteja ja ymmärtämään niiden merkityksen liiketoiminnan kannalta. Miten esimerkiksi kannattavuutta voi parantaa tai kassavirtaa optimoida?
- Painota ajatteluasi strategiseen suuntaan: konsultin on pystyttävä numeroihin reagoinnin sijaan ennakoimaan ja auttamaan asiakasta tekemään parempia päätöksiä liiketoimintastrategian suhteen.
- Hanki lisäkoulutuksella tarvittavaa syvempää osaamista liiketoiminnan ja talousanalyysin eri osa-alueista. Esimerkiksi kannattavuuslaskenta, budjetointi ja ennusteiden laatiminen ovat hyödyllisiä taitoja konsultille. Konsultin ammattitaidon ylläpitäminen vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä koulutusten ja verkostoitumisen kautta.
Kehitä asiakaslähtöisyyttä luomalla luottamussuhdetta
Konsulttiroolissa ratkaisevaa on asiakkaan kuunteleminen ja tarpeiden ymmärtäminen. Kirjanpitäjänä sinulla todennäköisesti jo on asiakkaasi vahva luottamus, mutta varaa vielä enemmän aikaa rakentavalle vuorovaikutukselle.
Keskustele asiakkaidesi kanssa heidän liiketoimintatavoitteistaan ja haasteistaan. Pyri luomaan syvällinen kumppanuus, jossa asiakas kokee, että olet enemmän kuin kirjanpitäjä – olet hänen etuaan ajatteleva liiketoiminnan kehittäjä.
Tunnistaessasi asiakkaallasi ongelman pyri löytämään siihen ratkaisu. Anna asiakkaan tuntea, että olet aktiivisesti mukana asioiden edistämisessä. Ehdota asiakkaalle sopivia vaihtoehtoja, olipa kyseessä sitten rahoituksen järjestäminen, verotukseen liittyvä asia tai kasvustrategian tukeminen.
Kun tiedät asiakkaan taloudellisen tilanteen, voit myös yhdessä hänen kanssaan asettaa konkreettisia tavoitteita, kuten kannattavuuden parantaminen, investointisuunnitelmat tai velanhallinnan optimointi.
Tee asiantuntijuutesi näkyväksi viestinnässä
Jos haluat tarjota taloushallinnon konsultointipalveluja, sinun täytyy myös tuoda se selkeästi esiin.
- Erittele palvelusi nettisivuillasi niin, että asiakkaasi on helppo kysyä niistä lisää ja ostaa niitä. Samalla annat kuvan siitä, että palvelusi on kattavampaa kuin perinteisen tilitoimiston tarjonta.
- Rakenna brändiäsi asiantuntijana käyttämällä niitä kanavia, joissa asiakkaasikin ovat. Jaa asiantuntemustasi esimerkiksi blogiartikkelien muodossa ja tuo erikoisosaamistasi esille sosiaalisessa mediassa. Osallistu myös aiheisiin liittyviin keskusteluihin eri alustoilla.
- Astumalla rohkeasti esiin mielipiteidesi kanssa saat näkyvyyttä palveluillesi. Lisäät myös asiakkaiden ymmärrystä siitä, millaisia hyötyjä tilitoimisto voi kumppanina tuoda yrityksille. Asiakkaat alkavat pikkuhiljaa nähdä sinut asiantuntevana konsulttina, jolla on myös näkemystä asioista.
Hyödynnä taloushallinto-ohjelmiston automaatioita
Teknologiaa ja automaatioita hyödyntämällä voit sekä tehostaa omia työprosessejasi tilitoimistossa että tarjota asiakkaille entistä parempaa palvelua ja tehokkuutta. Kun molemmilla osapuolilla vapautuu aikaa muuhun, on luontevaa ottaa puheeksi konsultointi osana kumppanuutta.
Fennoan unelmana on mahdollistaa vaivaton taloushallinnon arki selkeillä ja toimivilla työkaluilla. Silloin aikaa jää ihmisten väliseen yhteistyöhön ja muihin tärkeisiin asioihin, joilla voi edistää sekä tilitoimiston että asiakasyritysten liiketoimintaa.
» Tutustu Fennoaan