Kaksi uutta asiakaspäällikköä Fennoan asiakkaiden tukena

19.12.2022

Olemme onnellisessa asemassa, sillä yhä useampi tilitoimisto on valinnut Fennoan taloushallinto-ohjelmakseen. Samalla asiakaspäälliköidemme kalenterit ovat täyttyneet äärimmilleen, haluammehan pitää asiakkuuksistamme hyvää huolta. Onneksi saimme nyt riveihimme kaksi uutta asiakaspäällikköä Hanna Mäkisen ja Anne Rannanvirran!

Hanna Mäkinen – energinen moniottelija, joka saa virtaa asiakkaiden auttamisesta

Hanna on todellinen energiapakkaus joka on ehtinyt kerätä monenlaista kokemusta sekä työurallaan ja vapaa-ajallaan. Hän on viihtynyt lapsesta asti urheilukisoissa ja hän onkin ollut vapaaehtoistöissä niin jääkiekon MM-kisoissa kuin Paavo Nurmi gamesissa. Jopa häämatka ohjautui Puolaan lentopallon MM-kisoihin. Nykyisin Hanna asuu Pirkanmaalla miehensä kanssa.

Hannalla on BBA-tutkinto, eli englanninkielinen tradenomitutkinto kansainvälisen kaupan alalta. Työkokemusta hän keräsi jo opiskeluaikaan erilaisista ravintolatöistä. Valmistumisensa jälkeen hän on toiminut mm. maksuliikenneasiantuntijana pankissa, 10 vuotta uusasiakashankinnan myyntipäällikkönä tilitoimistossa ja hän on ollut mukana kolmessa eri yrityksessä. Yksi niistä oli lelukauppa, jonka hän perusti äitinsä kanssa. Siellä Hanna teki ostoja, hoiti varastoa ja hinnoitteli tuotteita.

Kokemus sekä tilitoimiston että yrittäjän näkökulmasta antaa Hannalle vahvat eväät auttaa myös Fennoan asiakkaita: Hän ymmärtää taloushallintoon ja taloushallinto-ohjelmaan liittyvät tarpeet kummaltakin puolelta. ”Osaamiseni on nyt Fennoaa käyttävien tilitoimistojen käytössä. Toivottavasti voin tuoda heidän avukseen uusia näkökulmia ja oman energiani.”

Hanna on puhelias ja sosiaalinen. joten hänen kanssaan on varmasti mukava hoitaa asiakkuuteen liittyviä asioita. ”Innostun asiakkaista ja siitä että pystyn auttamaan heitä. Se on parasta ikinä, kun hankala tilanne käännetään asiakkaan eduksi.”

Anne Rannanvirta – asiakkaiden ilahduttamista ja uusia näkökulmia

Anne Rannanvirran pitävät liikkeessä 4 poikaa harrastuksineen, vesijuoksu, kuntosali, juokseminen sekä puuhailu koiran kanssa. Myös mökkeily on tärkeä osa Annen arkea.

Anne on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi. Työkokemusta hänelle on kertynyt erityisesti myynnin tehtävistä ja yrittäjänäkin tämä toimelias nainen on ehtinyt olla 10 vuotta tarjoten mm. toimistopalveluja asiakkailleen. Lisäksi hän on työskennellyt vuosia taloushallinto-ohjelmistojen ja sitä kautta tilitoimistojen kanssa. Tämä yhdistelmä luo vankan pohjan Fennoan asiakkaiden tukemiseen.

”Yritystoiminta auttoi ymmärtämään mitä on asioida yrittäjän roolissa tilitoimiston kanssa. Se on lisännyt loppuasiakasymmärrystä merkittävästi. Minulla on visio ohjelmiston yhteistäytöstä ja siitä, miten tilitoimistot voisivat helpottaa asiakkaittensa työtä. Toivottavasti voin tuoda kokemukseni ja näkemykseni Fennoan asiakkaiden hyödyksi.”

Anne odottaakin innolla asiakkaiden kohtaamisia ja pohtii mitä tilitoimistojen kanssa tulee kentällä esiin: ”Katsotaanko Fennoan taloushallinto-ohjelmaa enemmän kirjanpitäjän näkökulmasta vai päästäänkö syvemmälle sähköisiin asiakkuuksiin ja siihen, mitä yrityksille voidaan tarjota.”

”Innostun asiakkaiden kohtaamisesta ja siitä että saan yllätettyä asiakkaan iloisesti. Kun työ tehdään hyvin, voidaan ohjelmistosta mahdollisesti löytää uusia asioita, jotka tuovat iloa niin tilitoimistojen kuin heidän asiakkaittensakin työhön.”